Tuesday 22 September 2015

Metsähallituksessa havitellaan valtavien vesialueiden siirtoa liiketaloudelle

Tässäpä tämmönen tiedote, kopioitu Rihmaston tiedotuslistalle saapuneesta viestistä: 

Metsähallituksessa havitellaan valtavien vesialueiden siirtoa liiketaloudelle
Tiedote. Julkaistu: 22.09.2015 klo 07:00
Suomen luonnonsuojeluliitto

Metsähallitusta koskevan lakiuudistuksen yhteydessä suunnitellaan Suomen luonnonsuojeluliiton saamien tietojen mukaan valtavaa kansallisen vesiomaisuuden siirtoa kansalaisten vapaasta käytöstä valtion liikelaitoskäyttöön. Kyse on yli 2 miljoonasta hehtaarista meri- ja järvialueita. Metsähallituslain uudistusta on valmisteltu poikkeuksellisen salassa.

"Kansallisvedet eivät ole kauppatavaraa. Ne tarkoitettu meille kaikille luontoelämyksien lähteeksi, virkistykseen, kalastukseen ja metsästykseen. Ajaessaan tätä siirtoa Metsähallituksen johto on ymmärtänyt tehtävänsä väärin", sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton johtava asiantuntija Ilpo Kuronen.

Suomessa yleisiä vesialueita ovat aluevedet ja suurten järvien selät. Näitä hallinnoi pääosin Metsähallituksen Luontopalvelut. Uudistuksen yhteydessä vedet on suunniteltu siirrettäväksi Luontopalveluilta Metsähallituksen kaupalliseen taseeseen.

"Metsähallitus on ottanut sitä koskevan asian valmistelussa itselleen sellaista poliittista valtaa, joka ei sille kuulu. Lait tulee valmistella asianomaisissa ministeriöissä ja valtioneuvossa. Metsähallituksen rooli ministeriöiden painostuksessa ja siten itseään koskevan lain valmistelussa on hyvän hallintotavan vastainen. Ei ole oikein, jos liikelaitos pyrkii tekemään itse itselleen lakia ohittaen normaalin lainvalmistelutavan", Kuronen huomauttaa.

Maa- ja metsätalousministeriön valmisteleman lakiesityksen esittelee maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen valtioneuvostossa ja eduskunnassa.

Lain valmistelu on tapahtunut myös täysin kansalaisten ulottumattomissa. Metsähallituksen sisällä hanke on tiettävästi julistettu salaiseksi.

"Vaadimme laajasti suomalaisia koskevan Metsähallituslain valmistelua avoimeksi siten, että lopullisia päätöksiä ei tehdä ennen kunnollista kansalaiskeskustelua", sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.



Taustatiedoksi:

Laki Metsähallituksesta on määrä tuoda eduskunnalle loka-marraskuussa 2015. Valtion talousarvioesitusluonnoksen mukaan sen on määrä astua voimaan 1.4.2016.

Yleisiä vesialueita ovat Suomen aluevedet merellä ja suurten järvien selät, siltä osin kuin ne ovat kylien rajojen ulkopuolella. Yleisillä vesialueilla voi olla myös vähäisiä saaria. Yleiset vesialueet omistaa valtio, paitsi Ahvenanmaalla, jossa ne omistaa maakunta.

Metsähallituksen hallinnassa on vesialueita on 3,4 milj. ha. Vesialueista 2,7 milj. ha on lähinnä merialueille sijoittuvia yleisiä vesialueita (2013).



Lisätietoja:

- Ilpo Kuronen, johtava asiantuntija, puh. 0400-153 133, etunimi.sukunimi@sll.fi

- Risto Sulkava, puheenjohtaja, puh. 050-560 2113, etunimi.sukunimi@sll.fi

- Metsähallituslain uudistuksesta SLL:n verkkosivuilla: sll.fi/metsahallituslaki

 ------
Matti Nieminen
Viestintäpäällikkö
Suomen luonnonsuojeluliitto
puh. 050-5642283, matti.nieminen@sll.fiwww.sll.fi

Friday 18 September 2015

Fall of meaning, eli merkityksen rappio.

Mitä on populismi? Wikipedia sanoo:

Populismi (lat. populus, kansa) tarkoittaa kansansuosioon useinkansankiihotuksellisin keinoin tähtäävää poliittista toimintaa.[1]Populismia on Peter Wilesin määritelmän mukaan jokainen uskonkappale tai liike, joka perustuu seuraavalle pääpremissille: "Hyve asuu yksinkertaisissa, tavallisissa ihmisissä, joita kansasta on valtaosa, ja heidän kollektiivisissa traditioissaan."[2]

Entpä mitä on entropia? Taas wikipediasta:

Entropia eli haje[2] on fysikaalinen suure, joka ilmaiseeepäjärjestyksen määrän systeemissä.[1][3] Entropian käsitettä käytetään termodynamiikassa ja tilastollisessa mekaniikassa.Informaatioteoriassa entropialla mitataan viestin sisältämän informaation määrää. Entropian käsitteen otti fysiikassa ensimmäisenä käyttöön Rudolf Clausius.[1]

Eli entropia on hajaannusta ja populismi uskoa kansan/kulttuurin yhtenäisyyteen. Luottamusta siihen, että kansaa ohjaa joko se sama näkymätön käsi, joka ohjaa taloutta korkeampaan hyvään, tai että kansa tietää. Näin määriteltynä populismihan voisi olla ääridemokraattisuutta, ja viime kädessä perustella suorempaa demokratiaa. On kuitenkin huolestuttavaa, jos edustuksellisessa demokratiassa valitut pitävät kansalta saatua mandaattia tekosyynä kritiikin yläpuolelle astumiselle ja oman arvostelukyvyn nostamiselle vallitsevaksi normiksi. Silloin on se ja sama mieltävätkö äänestäjät itsensä proletariaatiksi vai lapuan kaartiksi jos lopputuloksena on totalitaristinen diktatuuri, eli sanellun maailmankuvan sosiaalinen todellisuus, joka kuten mikä tahansa muukin uskonkappale, on ensisijainen jopa suhteessa fyysisesti havaittavaan maailmaan.

Nyt, pudottaakseni vielä yhden edellistä vittumaisemman sivistyssanan, päästään jo aatehistoriallisessa kehityksessäkin enemmän tätä päivää edustavaan diskurssiin eli keskusteluun: Postmoderni, ja wikipediasta:
Postmodernismi (myös jälki- tai myöhäismodernismi) on taiteen ja filosofiansuuntaus.[1][2] Postmodernismin syntymiseen vaikutti teollistuneen yhteiskunnan muuttuminen toisen maailmansodan jälkeen. Populaarikulttuurin merkitys kasvoi,viestimet muuttuivat ja kulttuuri kansainvälistyi. Puhutaan myös postmodernistaelämäntavasta, jossa kulutuksella ja viestintävälineillä on suuri merkitys ja ainekset eri suunnista sekoittuvat – kuten viihde ja korkeakulttuuri.[1] Postmodernin yhteiskunnan on katsottu koostuvan yhä moninaisemmista ja alati vaihtuvista osakulttuureista.[3]

Eli vallitsevassa individualismin ilmapiirissä, jossa jokainen on vapaa rakentamaan oman maailmankuvansa, myös maailmankuvallinen hajonta, eli entropia kasvaa. On puhuttu myös siitä miten eri tieteen alat ajautuvat väistämättömästi erityisaloiksi, joita ei voi yhdistää yhtenäiseksi narratiiviksi, eli kertomukseksi. Tämä hajonta siis ikään kuin pois sulkee luonteeltaan totalitaristisen M-teorian, kaiken teorian, tai miksi sitä halutaan kutsuakkaan, vaikka messiaan sanomaksi. Sillä jos jokainen on oma messiaansa, tai maailmankuvansa tulkitsija, kaikki tietävät vain oman osansa, eikä kukaan tiedä kaikkea. Tai itse asiassa, kaikki tietävät kaiken, mutta kenelläkään ei ole oikeutta sanella yhtä maailmankuvaa ylitse muiden. On äänestettävä.

Jos äänestämme henkilöitä, jotka sanovat mitä sanovat, ja tekevät mitä tekevät, eivätkä nämä kaksi välttämättä kohtaa, me emme itse asiassa tiedä mitä äänestämme. Me äänestämme sikaa säkissä. Esimerkkejähän meillä riittää, tarpeeksi, jotta voimme todeta, että julkinen keskustelu on lähinnä muodollinen näytelmä, josta huolimatta tehdään, mitä on mielivaltaisesti pienen piirin konsensuksella aiottu. Ja yhteiskunta on vain kähminnän jatke, joka tekee siitä, mitä ikinä sitten päätetäänkään tehdä, laillista eli oikein. Vastakkainasettelun aika ei ole vain ohi, se on kaikki kaikkia vastaan, mahtavaimmat eturyhmät ensin. Yhteiskunnan kriisiytyessä, yhä vaikeutuvia ympäristöllisiä olosuhteita unohtamatta, vaikutusvaltaa nähtävästi käytetään yhä räikeämmin pienten eturyhmien etujen ajamiseen, ja vallitsevaa ”luonnontilaa” siis luonnehtii yhteisen edun sijaan kaikkien sota kaikkia vastaan. Tietyssä mielessä taistelu vähenevistä resursseista voi olla juuri tätä.
Yhteistyö saattaisi pelastaa jotain, mutta se edellyttäisi laajaa konsensusta, eli yhteistä ymmärrystä siitä, mitä tehdään ja miten. Ilman konsensusta jokainen on yksin puolustamassa omaa näkemystään, jolle riittää perusteluksi, että se on mielipide. Ja mennään jopa niin pitkälle, että kommunikaatio viihteellistetään, jotta vältyttäisiin kiusalliselta kohtaamiselta, heitetään läppää, ja paetaan sen taakse, että tarkoitti jotain muuta kuin sanoi tai että se mitä sanoi, oli se kuinka loukkaavaa hyvänsä, ei tarkoittanut mitään. Kuten eivät vaalilupauksetkaan. Toinen tulkinta on että kyseessä on se paljon puhuttu postmoderniksi höpötykseksikkin parjattu kaksoispuhe, Orwellilainen doubletalk, sanotaan jotain, mutta tarkoitetaankin jotain muuta. Tai sanotaan jotain, joka kääntää vastakohdat toisikseen ja tosiksi yhtä aikaa, kuten Orwell aikanaan oivalsi:
War is Peace
Freedom is Slavery
Ignorance is Strength

eli
Sota on Rauhaa
Vapaus Orjuutta
Tietämättömyys Voimaa.
On siis tulkitsijan harteilla ymmärtää, että se mitä sanotaan, on oikein, ja perustelee sen mitä tehdään. Pitää tietää, mitä pitää jättää tietämättä ja ymmärtää miksi orjuutensa on vapautta. Ja taisteltava, koska sota lopettaa kaikki sodat tai että ”the essence of time is war” eli >ajan olemus/luonne on sota<. Jos avoimesta vihanpidosta jää kiinni, tekoa puolustellaan sillä, ettei me tarkotettu mitään. Toisaalta on argumentoitu myös, että kommunikaatio, eli vastavuoroinen keskustelu ei saisi sisältää vallankäyttöä, olisi puhuttava siten, että välttää sanelemista, olisi esitettävä selitysmalleja, ja annettava yhdenvertaisen itsestään tietoisen toimijan tehdä oma ratkaisunsa, olisi pitäydyttävä faktoissa, jotka voivat nykytiedon valossa olla vain havaintoon perustuvia tulkintoja, muu olisi huijausta. Olisi myös oltava itsestään tietoinen kertoja sisällä kokemassa eikä meta-tasolla, kaiken yläpuolella sanelemassa.
Joka kerta kun puhumme, viittaamme maailmaan, josta meillä on yhteistä kokemusta, kaikista mielivaltaisista symboleista ja merkityksettömistä sanoista huolimatta, mutta tarjoamme samalla myös omaa tulkintaamme, omaa esitystämme siitä mitä maailma on. Ja jos toivomme, että viestimme ymmärrettäisiin, että luomamme mielikuva tekisi tehtävänsä, olemme aktiivisesti propagoineet konsensusta, eli pyrkineet yhteisymmärrykseen, toisin sanoen, jos kommunikaatio ei ole propagandistista luonteeltaan, sanat eivät tarkoita mitään. Tai jos meidän kapinamme ei tuo meitä yhteen, vaan ajaa meidät erilleen, jopa keskinäinen kommunikaatiomme muuttuu merkityksettömäksi, koska menetämme yhteisen tekijyytemme, näin siis jos luovumme pyrkimyksestä yhteisymmärrykseen.
Miten me sitten olemme tulleetkaan havainneeksi tämän tilanteen, miten olemme päätyneet tähän hetkeen, jonka me tunnistamme nykyisyydeksi? Ja onko se meille kaikille ylipäänsä sama? Me näemme julkisivujen, julisteiden, neonvalojen ja näyttöjen luoman kuvan, pirstoutuneen, tuotteistetun ja viihteellistetyn esityksen ihmiskulttuurista, eli höpöttävän peilin, jossa keskenään ristiriitaiset, mutta toisistaan irtautuneet selitysmallit tupisevat kuplissaan jääden yhtä lailla hampaattomiksi. Me ehkä näemme myös että muodollinen julkisivu rakoilee, tarjottu narratiivi ei selitä säröjä kuvassa, mutta jatkamme businestä niin kuin ennenkin, koska emme ole samaa mieltä mistään uudistuksesta. Voitaisiin myös sanoa, ikään kuin varmistaaksemme, että doubletalk on ainoa oikea touus, että se spontaani järjestys, se käytännön vallattomuus/mielivaltaisuus jolla taloudelliset järjestelmämme ja sosiaalipoliittiset instituutiot ovat käytännössä muotoutuneet, on anarkiaa, spontaanisti järjestäytynyttä, siis siltä osin, miltä ne ovat paenneet määrittelevää valtaa jäsentyessään toiminnaksi. Paperijälki, esityksineen, päätöksineen, virkamieslausuntoineen ja mielipidekirjoituksineen on kaikessa kakofonisuudessaan loistava esimerkki pirstaloituneesta moniäänisestä narratiivista, jota postmoderniksi höpötykseksikin on kutsuttu. Perussuomalaisethan tarjosivat kulttuuriohjelmassaan valtion tuen poistamista postmodernilta höpötykseltä ja esittivät että tuetaan vain kansallista henkeä nostattavia kulttuurihankkeita.1 Populistit vastustavat maailmankuvallista hajontaa varsin johdonmukaisesti vastustaessaan postmodernia tekotaidetta, joka oirehtii kulttuurin viihteellistymistä ja merkityksen kaatumista.
Ongelmana on, että kansallinen henki ei enää oikein selitä globaalia nykymaailmaa. Näemme että maailmalla valtioiden ja valtioliittojen politiikkaa sanelevat monikansalliset korporaatiot eivät edes vaivaudu selittämään suuresta luomisvapaudesta kumpuavaa mielivaltaansa. Valtiot, ilman johdonmukaista linjaa, ovat kuin pelinappuloita massiivisten pääomakonglomeraattien kahmiessa markkinoita ja resursseja itselleen. Businessmiehet valtion johdossa ajattelevat kuin valtio olisi heidän ositettavakseen annettu yhtiö, jonka silvottujen osien poistomyynnillä maksetaan osinkoja valtion velkojille ja suurosakkaille, joiden etuja lobbaajat niin tehokkaasti ajavat. Poliitikkojen rooliksi tässä näytelmässä jää höpöttää postmodernia tekotaidetta samalla kun tarvittavat muutokset toteutetaan käydystä keskustelusta huolimatta. Meidän valitsemiemme edustajien sanat ovat irrallaan maailmasta, jota koemme, joka alati muuttuu hakien muotoaan kootuista selityksistä huolimatta, niiden suojissa, ja niitä tarkoitushakuisesti tulkiten, mutta joka jäsentyy käytännön toiminnaksi loppuviimein ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Rinnakkaisvallalle otollista luontoa on sitä enemmän, mitä aktiivisemmin valtio ajaa laitoksia ja palveluitaan alas. Käytäntö vapautuu narratiivista, merkitys on kadonnut. Jäljellä on vain maailma ilmiönä.
Se miten elät, mitä systeemiä toteutat, on käytännön vastalauseesi, ja jos symbolit ympärillä ovat merkityksestä tyhjiä, sinun on määriteltävä ne edes itsellesi luodaksesi oman karttasi. Joku voisi sanoa, että jokaisella on tekijänoikeudet omasta maailmankuvastaan. Minä miellän siis maailmankuvan kartaksi, joka on selitysvoimaisimmillaan silloin kuin symbolit korreloivat maaston kanssa, merkit kartalla viittaavat johonkin, joka on tunnistettavissa kokemusympäristössä. Ja jos hyväksyn avoimen vuorovaikutussuhteen, voidaan sanoa, että tämä lukijan ja kirjoittajan välinen kommunikaatio tässä on ote avoimen lähdekoodin maailmankuvasta. Sen mitä tämä kommunikaatio selittää, minkä konsensuksen se saavuttaa, vastareaktioineen, on sen vaikutusvallan mitta. On 18.9. eli lakkopäivä. Etelästä tuulee ja eilen nostettu anarkian lippu liehuu pihalla entisessä antenninjalassa sateen piiskattavana. Tiedettävästi kaksi ihmistä on vaikuttunut symbolista, jonka merkitystä heille voin vain arvailla. Isä sanoi sitä rosvolipuksi.




https://fi.wikipedia.org/wiki/Entropia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Postmodernismi


Tuesday 15 September 2015

Muistutus

Muistutuksena miksi sitä lakkoa nyt puuhataan. Ja ne joiden mielestä lakkoilu on laiskottelua tai jotain muuta höpötystä, katsokoon miten briteissä kävi kun uusliberalistin malliesimerkki rautoruva Tatcher tuhosi satojen tuhansien elämän, ei siksi, koska hiiliteollisuus oli ja on vanhentunut energiateollisuuden haara, vaan koska vahvat AY liikkeet olivat Tatcherin sanelupolitiikan tiellä. Saadakseen työntekijäjärjestöt kyykkyyn Tatcher ajoi brittein saarten hiilikaivokset kiinni ja tuotatti teollisuuden edelleen tarvitseman hiilen Australiasta, joka muuten vieläkin on maailman suurin hiilentuottaja jos en ihan väärin muista, Ja malliesimerkkinä järjesti Falkandin sodan ampumalla (omalla henkilökohtaisella käskyllään) torpedolla perääntyvää alusta. Tuo sota varmisti hänen poliittisen voittonsa ja toimi sumuverhona ja tekosyynä jos minkälaiselle suhmuroinnille. Tatcherin saavutuksien kerrannaisvaikutukset näkyvät ja tuntuvat edelleen, samalla kun tässä istuvat heput (soinista selvää ottamatta, sehän voi olla eri mieltä taas huomenna) ajavat samaa linjaa ja varmaan pitävät sankarina. Ehkä he kuvittelevat, että tässä nyt luodaan 80-luvun nousukautta uusiksi näillä samoilla vanhoilla konsteilla. Noh, aika näyttää miten käy.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015053119785024_uu.shtml

Saturday 5 September 2015

Totalitarismi vai vapaus?

Joo Isis on aika ikävää sakkia. Kyllä mie saattasin lähteä ainaki alta pois ja karkuun. Sivistysvaltioissa sentään on ollut tapana saada suoja moiselta mielivaltaiselta vainolta. Se on vain mielenkiintoista miten persujen ja patrioottien piiristä nousee vastareaktiona ihan yhtä keskiaikasta paatosta. Ja sitte pitäs suosia kristittyjä maahanmuuttajia vaikka raamatussa on ihan samaa totalitaristista retoriikkaa ku mitä Isis soveltaa. Minusta tässä on kyse siittä, että ihmisyytemme säilyttämiseksi, meidän on oltava solidaarisia niille, jotka pakenevat sortoa, ja jyrkästi torjua kaikki sorto. Jos hyväksymme orjuuden raamatun nimissä (raamatun mielestä on ookoo pitää orjia), me ei voida sitä kieltää koraanin lukijoiltakaan. Tässä orjuus nyt esimerkkinä, mutta näillä heprealaisilla totalitaristisilla yhden jumalan uskonnoilla on kyllä monia muitakin tapoja sortaa "vääräuskoisia".
Ja mikä sitten on sitä suomalaista kulttuuria, jota pitää puolustaa? Minä tiedän että suomestakin löytyy paljon tahoja, jotka pitävät minun elintapaani julkeana ja syntisenä, ja jos heillä olisi valta siihen, he varmaan myös puuttuisivat elämääni. Minusta taas se menee niin, että jokainen on vapaa järjestämään oman elämänsä miten tahtoo ja toteuttamaan siten mieleistään kulttuuria. Vaihtoehdot ovat siis joko vapauteen perustuva järjestelmä tai autoritäärinen järjestelmä. Persuihin en luota, mm. siksi koska niiden retoriikassa korostetaan tiettyä suomalaisuutta ainoana oikeana suomalaisuutena. Ja se kulttuuriohjelma. Hyi vittu.Ja käsityksiä on monia. Pitäväthän jotkut saamelaisetkin lestadiolaisuutta oikeana saamelaisuutena. Ja monet eri muslimikuppikunnat tappavat toisiaan kuten protestantit ja katoliset aikoinaan. Tätäkö me halutaan oikeasti tulevaisuudenkin olevan? Ja se leviää kuin rutto euroopassakin: esim. Unkari, Ukraina ja Kreikka nyt jo parrasvaloista väistyneine kultaisine aamuineen. Se on sitä fasismia, imperialismia ja totalitarismia.


Ja jos tässä kohtaa tulee mieleen, etteihän se vapauskaan voi olla totaalista, eli ei sitä voi kukaan tehdä mitä sattuu. Siihen pätee se sama vapaudesta johdettu sääntö, eli ne yksilön vapaudet loppuvat siihen missä muiden vapaudet alkavat; jos me ollaan kaikki samassa pelastusveneessä, ja yks alkaa tekeen reikää veneeseen, niin kyllä se on silloin muiden vapaudesta pois jos kaikki hukkuu. Sama pätee ympäristöön ja ilmastoon. Voisikin aivan hyvin sanoa, kuten moni onkin jo sanonut, että vapaus alkaa vastuun myöntämisestä, siitä että ymmärtää kaikilla teoilla olevan seurauksensa, että ymmärtää että maailma on rajallinen ja tässä maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yksikään systeemi ei ole loppuviimein suljettu.

 Pitää antaa toisille vapaus elää, ja jos sie patoat joen tai saastutat ilmakehää niin että köyhyyttä kuolemaa ja kurjuutta on seurauksena, niin siehän oot rikollinen. Ja turvallinen ydinvoimala on turvallinen tasan niin kauan kuin se ytimessä tapahtuva reaktio pysyy säteilysuojien sisään rajoitettuna. Jos se sieltä karkaa, se vaikuttaa kaikkeen. Ydinvoiman voi hyvin sanoa olevan jo vanhentuneen klassisen fysiikan maailmankuvan tuote, sillä klassisessa fysiikassa systeemit tupattiin ajattelemaan suljetuiksi ikään kuin ne tapahtuisivat tyhjiössä. Jo Albert Camus, jonka ajatuksista tämän vapauden kaavan voi myös helposti johtaa ("I rebel -- therefore we exist.") pani merkille kvanttimekaniikan ja avoimista systeemeistä koostuvan maailmankuvan merkityksen suhteessa klassisen fysiikan suljettuihin systeemeihin, olihan avoimen vuorovaikutuksen mallia sovellettu kulttuuriatnropoliassa menestyksekkäästi jo pitkään fyssikoiden vielä tarpoessa totalitarisminsa kanssa. Jopa Einstein oli pitkään sitä mieltä, että "Jumala ei heitä noppaa", vaikka myönsikin myöhemmin sen olleen suurimpia virheitään. Einstein oli mukana liikkeessä, jonka tarkoituksena oli nimenomaan todistaa, että summa yli ulottuvuuksia ja satunnaisia tekijöitä ei fysiikan kaavoissa saanut olla. Heidän koulukuntansa sai osuvan nimen: cybernetics eli kybernetiikka johdettuna kreikan sanasta kybernos=hallita. Vapauden maailmalla on ollut monta estettä edessään, eikä se vielä ole täysin edes syntynyt.

Camus oli mukana kirjoittamassa Yhdistyneiden Kansakuntien yleistä ihmisoikeusjulistusta, ja samat ylevät vapauden ajatukset kaikuvat USA:n perustuslaissa, mutta silti, Camus:n teos Kapinallinen on kuvaus siitä miten kapina, joka nousee epäoikeudenmukaisuutta vastaan, kääntyy vastakohdakseen, eli muuttuu sorroksi, jos kapinalliset nostavat omat oppinsa laeiksi samalla mielivallalla, jolla sortokoneistot syntyvät. Camus huomauttaa, että vapautta ei voi puolustaa muuten kuin vastustamalla sortoa, eli sortamalla vapautta ei voi toteuttaa. Näin ollen suvakkimädättäjäkään ei voi suvaita suvaitsemattomuutta, sillä suvaitsemattomuus on kulttuuritotalitarismia ja sortoa. 

Minua hämmentää kuinka yksinkertanen tämä kaava on siihen nähden kuinka vastentahtoisesti asiaan suhtaudutaan kun sen näin esittää. Moni vastaa, että "periaatteessa kyllä, mutta kun ne muut ei toteuta tätä niin ei mekään voida..." Live and let live, antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta niin se ei voi mennä, että tässä on nyt tämä yks kukka ja se on paras, ja se on sitte monokulttuuria tästä eteenpäin nyt ja aina. Ei se todellakaan mene niin. Eikä sitä voi istuttaa kuusta siihen, mistä just kaatu kuusi. Se on se metabiosis semmonen, että siinä paikassa missä sinä olet elänyt, elää seuraavana jotain muuta sen mukaan mihin kuntoon se paikka jää. Ihmispaskassa ei kasva ihminen, vaan jotain muuta täytyy olla siinä välissä. Jos siinä ei elä ku skorpiooni, joka seki kiiluu pimeässä säteilypitopisuutensa ansiosta, niin edellinen populaatio on kyllä tehny jotain mikä on väärin ihan perustavalla tavalla. Varsinkin jos sillä populaatiolla oli mahdollisuus elää toisin. Ihmiset ainaki tuntuu tekevän kaikkensa, ettei täällä ainakaan ihmiset enää juhli, ei siinä kaasukehässä, minkä me jätämme jälkeemme, ei niissä vesistöissä, missä meiän paskat huilaa. Mikä lie mikrobikanta sitte pokkaa ja kiittää, ja mussuttaa mielissään kaikkea sitä kuolemaa mitä ihminen kylvi. Loppukaneetiksi mielikuva Tzernobylin pudonneista lehdistä, jotka ei edes maadu, koska ei ole mikrobeja.

Albert Camus: engl. The Rebel, (alkup. Le Homme Revoltee) suom. Kapinallinen (Suomennettu versio ei itse asiassa kata edes koko teosta, vaan on itse asiassa varsin valikoiva suomennos.)
http://cnqzu.com/library/Existentialism/Camus%20-%20The%20Rebel.pdf