Tuesday 29 December 2015

Agents in the Periphery, Circles of the Arctic

So,

Hey, glad you came. But, uhm… I know I sort of invited you here, it wasn’t formal or anything, mind you, but you know… So, I feel I owe you an apology since I really have also other pressing matters to attend to and I can’t serve you as host, cater to your needs or hang out with you or anything like that. I know some people would be insulted, but you know, you’re not the only one around, as you can see. Still, you should feel free to enjoy yourself, I think, or don’t, if you can’t and usually wont, it’s your business… Some do… Anyhow, I’ll try to entertain you when I can, though it somehow seems so cheap, doesn’t it? I mean entertaining… Surely you can think of things to do yourself and don’t need to be catered to like that but, on the other hand, I do know how hard it is to do anything but entertain oneself in these times, might as well call it the onanesque era. And this business of entertaining becomes so disheartening, so passé when the thing you really wanted was something more, dare I say, something purposeful, and of course, it would have to answer to so many questions most people usually lapse back into some curious old blur and nothing really happens…
Let me welcome you, but with these words of warning; my cousins Randy and Orny are also here, somewhere, and if you feel you can’t appreciate their company, their insistent attempts on intimacy, you might wanna watch out. You wouldn’t believe all the things they come up with just to get your attention… Actually, they’re a lot like me, I mean, breathe in my rhythm and pump blood that has most accurate context, what? They even look like me and sometimes they are there always already inside you. Besides, there are lots of people here, so don’t feel left out or alone. Some of them will want to get to know you and will at least pretend an interest. What are others for when such is the desolation of these shores? Savvy? For now, it’ll have to do that I hope you’ll not be all too offended, I mean there is some tricky meddling going on and you must have supposed me to guide you or something, and I’m like not really here anymore, not on this page, or just around but not attending to the needs I know you have, and now I really have to go and, by the way, if it starts to get messy, just pretend you’re not there, that’s the easy way, you know, none of this has to be real. After all the creation is happening now, it might as well all have been a bad dream, and it might have been nice to get to know you better but if it turns out the way it was meant to, you wont be the same anyhow you could never be, and thus knowing this person that once was would be like studying outdated versions of your systemic programming. Ta-ta.


(So this must have aroused some suspicion. And who is the one looking at you as if from a distance, the one inside, that claims to be you, as if what it sees was not you when it is looking into the mirror? The thing in front of it, like just has to be what it wants to see, those kinda eyes that what is me should please, that cunt, not to mention what you are would have to fall in strictly, and like you was baking ginger bread you cut off the excess that just would not fit into the mold. Censor this person, tell him off, take off the mask and brake the mirror. Or let him in, make him feel welcome, but do make him dance and co-mingle—this is a party, mind you, secular but animated fisticuffs and atheist sorcery, tricks to make the bedsores agreeable and dandruff falls like a blizzard, disco-dancing and other hectic jog.
Then lift my arm off of your back heavy as freighter laden with guilt; you really didn’t make me happy the first time, disinterested rather, but I always had to see you, you was there, always in the fucking focus no matter where I wanted to lose myself, you were there doing these godawful masquerades, I suppose you had to, but made me sick like seeing myself masturbating with that honest pleasure of a child, white rose on Mother Mary’s lapel. I was outside like a helpless observer. Seven unwanted heads with an absurd body-throne regards to some lamentable atrocities would rather put out like lights, we do lead desert lives one by one particularly in particular and separate every time is the first time to be born, yes. So what is this business about absolute certainty, have learned to pass “knowing” with abstract symbols ersatz outright lie and mute the facts that themselves occur in mutations?
What is the self if not obsolete? Who is the fuck trying to convince me otherwise, I am right, therefore I am, still with the tongue that speeds light years faster, sprout old-as-cunt meaning like vines other such vegetation that has found roots into what trunk of palpitating dump palate-nailed-tongue laid aside along the road to exemplify the dangers of dissent. You talk in language or tongues, meant to be understood or not?)

Negation
You don’t negotiate, you negate that there is any such parties or positions with power of choice decision as a subject to make any difference whatsoever and some add accordingly that everyone lives as they have chosen to live. All the more profuse resolute motion to abide whatever crumbs may fall. Some discussion on the most perplexed of subjects should be suspected, if, indeed you haven’t fallen from the table where they decide on you are a fable, some personal doctrines surpassed in the order. Who are you to question the immanent truth? Their doubt underlines your right to decide. They know you are specified pattern on a grey scale of illusion; in their colors your camouflage is perfect around concrete walls and paved roads. Dissident, your knowledge of the rainbow is mere vanity. You are mute for the most of time and in the discussion evidently more oblivious than the others and like you feared, your mutiny goes unnoticed until they need enemies, but it's alright for you have existed in perpetual mutiny that is the nature of your love.
Your lack of participation upholds their despotic rule like a grain of sand under the stones that form the walls of a castle. This castle is an impossibility but a totality nonetheless if we disregard that every grain is an independent particle as such unique and occurs once in eternity, enclosed and predetermined in itself and not interchangeable like I am, my experiment makes me special but like atoms are ultimately quarks are ultimately energy is all that is, so what the fuck do they think they’re doing in that stealthy council? They’ve raised their heads to be crowned by the total sum of your potency. You bow down in inferior interest and they dictate/program the codes and barriers for reality as such. You willingly cascade into their labyrinth. It becomes you, the perfect and utter abandonment of freedom and of course responsibility.
The ideal of freedom might seem in itself pitiful, but freedom might still compel as the freedom to neglect sanity. Like for so many and for any excuse obscurity is a most comforting notion in the soft round clouds asylum. Mind you, it’s certainly not the only deluge for there are so many motives and logical conclusions that allow one to accept the disclosure of awareness in any given and thus cancelled perspective. It is a most forcing need to at least attempt on lunacy, and it is so obvious that you should do it, when you’re under the table. and the murmur of the voices in that council has become so odious, so compelling, so obviously true like any spiritual truth etc deterministic gibber masturbating the improvised theory of the unerring self.
It is the tone of supremacy undermining your efforts to include your hopes, aspirations and dreams into the Agenda at hand. And this Agenda is seen through as inevitably as time runs out on you. So damned oblivious as the obvious is, of course, all around and sparkling like smoked glass. What’s the hurry fumbling with fogged eyes like a stale trout on dry land? You wish to shut your ears off of my ravings when all along you were talking to your self and I to my self. You’ve heard my voice through your ear cavities, but you’ve never understood a word just like I haven’t understood what you’ve tried to whimper when you had the chance to try and communicate, my bad. You and I are both simply alone, cut-off of each other with possibly a vague notion of the states we’re incapable of understanding what it all means.
The agenda, as insisted is not ours, and appears as if no-one could really make any claims to it, and that’s of course the perfect excuse, just like Satan, but we would want to be a part of it somehow, if our wants did qualify the discussion. Nevermind the unplanned scheme of actions wherein we, with our ideals weighing us down, are constantly drawn under, out of sight. where we have nothing left to do but to inhale the mucky waters. So, you are perhaps more like one of those that kept sober and managed to see what it’s like when that thick smoked glass is broken, when the inferior rise to draw their crayons and depict their wants and needs, express a multitude of vulgarities and demand the absolute equality of all symbols to represent whatever, to get it all, and they will, eat up and throw up whatever and the words never end up digested. Seething spew, what else can you hope for with hideous me? I mean, rebellion is supposed to be so exalting when it really is like the old world sensibility, that what you have people will want to take, like redistribution of the roles as such and the fucked becomes the fucker, since to triumph you have to overcome others and there’s always bitterness involved, you know, like when you amass wealth you need a dime from everyone and they don’t really need it but if you could have them all.
But take some portable nothing to be carried away with, with it inside you as the elements all go stale. The notion of existence even more unfamiliar, if possible, you hate less feeling less but more bewildered. You can’t hope to remain untouched, and even if you could have stood it, you simply had to dare to expose a way inside, as you drew in air and the nothing whatever filth there may enter, and went sucked into the core of emotion. All the hard way in to the core where you exist single and next to nothing in intimacy. You took in hideous me, and all that designer -branded stuff and luxury, or in other words things you don't need, wont mask me by a long-shot, its still me, and I came with blades and hooks, I, the scarificator, my tissue clean of the unscarred immaculate filth, fucked at birth, every inch of me, and every new cell is immediately breached by the acids of the overkill-all trauma. Feel me with your soft tissue hopes and voice of silk yanked out of a caterpillars arse. Got it all with me, did you not?
And you couldn’t have wanted more, and clean off of the waiting list to qualify even the margins of the agenda, wiped out with a cloth designed for the purpose leaving no residue, no particles traceable to you having ever existed. On this important and historical list you have no right to enter, just so you know, and would be bitter towards all those who got a better deal for no reason other than Divide et Impera. Bittering. You are there with the disdain and all the other unwanted by-products, without an origin to mention of and no right to begin with. At least not the same right they assume by birth, arbitrarily, because there is no justice.
Now hear ye the dissolution, tears that scarred with rust the steel they said was stainless; don’t you let yourself be fooled. Posters on a wall evisticated by so many nails and pins still counting in wait to see the dust settle, settle like where I’m from, where my origin happened. The places we know are all in the past and we may have nightmares in stead of dreams, dreams wherein we are the bricklayers of wonders, and we are sometimes just amazed by the complexity of hideosity, voluptuously gorging on the beauty of these concepts innocence and purity, that we invented and put outside of our world. Then are we only terrified when we realize we perhaps should be doing something else or all of it, the things we found excuses not to do?
See through the canopy with your sore eyes, look inside and feel the pressing need to cover your eyes, pull one out if you need to prove something. One can never turn backwards, only inwards. Time is ongoing, its essence in debate, on the table of the council and for what use? Low glow, like light seen through closed eyelids, the pattern of motion when everything else is blurred like the trail of a snail on your retina, a mysterious symbol that signifies and is invariably forgotten.
Derision, pure mockery infiltrated into the agenda that is at present accepting only the brightest of lights, stars, as if the sun and such others represented time and thus would stand as ultimate samples of greatness and ideal models for all creatures, and the value of all the sparks flickering in shadows was just nonsense. You are of no-sense but all that is essence in the timescale of the agenda and whose is it, if not yours? Rise and become the fucker you are, goddamn bastard.
It is the market of the people controlled by the market only deeper and more obvious, like precision when picking grains of sand one by one as if those grains weren’t fractions of rock passed through the teeth of time. As we see it, we are deeper. We have it deeper within ourselves, deeper than language and thought. To illusory rhythms we sing about mystery unfathomed. And imagine the tunes of other solutions played with strings and fingers unheard of – of some other gods, some other worlds – they do sound somewhere. Never completed, so that we may dredge deeper singing a sonar song through the inner most awkward scenery. On this poor distorted route we travel, and this pilgrimage seems aimless, wandering on the surface of a scarred orb. So what is at hand should now attempt to breach the innermost awkward surface holding the infinite within us, and far from the table and the sires around it, who, possessed by control, are totally absorbed by the list gathered, the number of our heads, the number, the amount, the ratios, the standards. Scorned stains, black and white on thousands of tons of paper somewhere beyond the reach, and people are tired of reason, and reason of course is analogous to treason, which is futile, king and country are vapors undulating in the sky trying, on their own accord, to float away soon shapeless and dripping down the walls of their wind-whipped scenery props.
There is essence to our senses, lest we, as dissidents recalcitrant and perfidious, fall eternally with godlike powers but without a world to heed. Did some of us hope to have been angels by birth and not empty all without experience, pure and profuse, an elite without a taste of that pitiful created by mistake washing away the stains of our existence that we could then be the golden boughs and leaves of a tree infected by still possibly flawed reason? Did? And what some ditto-minded curl of an ape had to agree with, sure. What fucking nonsense is this instigation to always been better than thou and more deserving to have more than some other by birth fall into the roles of destitution and shameful depravity, sickens the sense, the instinct to detect injustice on the scarred retina of human self. I must say, really, I can’t concur and smoke out the councilmen and what women they had accepted grudgingly, they will emerge, lo and behold, just as bewildered as we, to take shelter under the table and maintain they couldn’t have done any different, what? Fuck no. We have no space nor mercy for them here as they had none for us. We are animals from here to eternity fighting for the freedom to express our human spirit that is love.

Monday 12 October 2015

Mitä sitten, kun vetoomukset on allekirjoitettu, mutta mikään ei muutu?


Siinäpä se, miten vastustaa sitä röyhkeyttä, millä hallituksemme, yksi toisensa jälkeen, ovat ajaneet läpi omia rahastushankkeitaan, tai siis intressiryhmiensä ja tukijoidensa hankkeita, muka äänestäjien mandaatilla. Meillä on henkilövaalit, joissa mandaatin saa joku tyyppi, joka sitten tiukan paikan tullen tulkitsee sen niin, että on saanut kansalta mandaatin tehdä oman harkintansa mukaisia päätöksiä, ja näinhän se menee. Mutta jos kamppanjoissa jo tavan mukaan luvataan mitä sattuu, eikä niitä lupauksia tai kampanjoita pidetä sen kummemmin sitovina, lähinnä peliin kuuluvana näytöksenä, niin normi äänestäjällä ei ole loppuviimein mitään muuta keinoa vaikuttaa päätöksiin, kuin painostaa niitä valittuja henkilöitä. Jos se tehdään rahalla, valtatinstituution sisäisiä lainalaisuuksia mukaillen, sitä sanotaan lobbaamiseksi. Ja tämähän tapahtuu suljettujen ovien takana, siellä, minne normi äänestäjällä ei ole asiaa, koska ei ole varaa.
Miten sitten painostaa niitä henkilöitä? Ääriyksilöllisessä ilmapiirissä, jossa Tatcheria ("Ei ole sellaista asiaa kuin yhteiskunta, on vain yksilöitä.") fanittavat poliitikkomme elävät omien piiriensä sisällä tukien toisiaan omien intressiensä mukaisesti (hyväveli-kerho), ja pyrkivät toistensa tuella ravistelemaan itsensä kaiken kritiikin ulkopuolelle. Kyllä kansa tietää, jos se tietää oikein, ja jos se on väärässä, se ei edes ole kansaa.

Tästä näemme ääriesimerkin Turkissa juuri nyt: oppositio marssi vcäkivallattomasti rauhan puolesta ilman turvatoimia, ja mielenosoitukseen iskee itsemurhapommittajia. Valtapuolueen pääministeri syyttää oppositiota itsensä pommittamisesta samalla kun valtapuolueet pitävät omia kokouksiaan kymmenen korttelin turva-alueen sisällä.

Olen keskustellut luonani vierailleiden Turkkilaisten kanssa, ja he sanoivat, että koska poliitikot ovat paatuneita ja kansa tottunut tilanteeseen, vastarintaa on alettu pitämään turhana ja ihmisiä, eritoten nuoria vaivaa alkoholismi, huumeet ja masennus, eli lyhyesti, tulevaisuudettomuus ja näköalattomuus, joka saa turruttamisen vaikuttamaan paremmalta vaihtoehdolta. Turkkilaiset vieraani kertoivat myös miten Turkissa luultiin jo hetki, että kansa nousee ja vapauttaa itsensä. Sitten populisti Erdogan koalitioineen sai taas uuden mandaatin maaseudun kouluttamattomalta ja uskonnolliselta väestöltä, joka muodostaa jopa yli puolet Turkin väestöstä.

Käytännössä Erdogan ei paljon poikkea Suomen Soinista, Sipilästä tai Stubbista, ja näyttää siltä, että myös Suomessa valtapuolueet tekevät mitä huvittaa, koska ne ovat monopolisoineet oikeuslaitoksen ja suurimman osan talouden resursseista. Kreikassa EU-Troikalle ei voitu mitään, koska jos EKP ajaa pankit kiinni ja raha loppuu, koko valtio on vaarassa romahtaa kaaokseen, ja kuten me Lähi-Idän tilanteesta voimme päätellä, siinä vaiheessa, me olemme resursseja kahmivien talouskoalitioiden armoilla, hajotettuina, ja vahvimman ja röyhkeimmän hallittavana. Suomessa ihmiset itkevät toimeentulonsa perään, ja köyhät tappelevat keskenään Lidlin halvoista kaljoista ja leivistä. Vain harvat uskaltavat vastustaa vääryyksiä edes omilla työpaikoillaan tilanteessa, jossa ainoa mahdollinen vaikuttamisen keino on marssia ulos työpaikoilta, kuten Turkissa tehdään tänään ja huomenna, mutta Turkissa terrori-iskuissa kuoli satoja aktivisteja ennenkuin tähän pisteeseen päästiin.



Mitä luulette, koska Suomessa ollaan siinä pisteessä? MItä täytyy tapahtua ensin, ja miten kansa siihen reagoi? Annammeko fasismin ja mielivallan nousta, vai vaadimmeko päättäjiä vastuuseen ja pelastamme oikeusvaltiomme, pyrkimyksemme tasa-arvoiseen ja hyvinvoivaan yhteiskuntaan? Tällä hetkellä kansalaistottelemattomuus on eettisesti ja moraalisesti kestävämmällä pohjalla kuin tottelevaisuus, mutta Suomessa mennään ylpeinä töihin yleislakkopäivänä, koska niin Suomessa tehdään, mennään töihin kaikesta huolimatta, vaikka talkoilla lahjoitetaan luontaiset elinkeinomahdollisuutemme ja resurssimme pois, tehdään valtion kassaan nopeaa rahaa, koska on annettu pois, yksityisille pankeille, se oikeus tehdä sitä rahaa itse  ja myydään tulevaisuus pois, jotta saisimme näiltä pankeilta tätä keksittyä rahaa, josta sitten maksamme niille korkoa verovaroistamme.

En tarkoita tällä siis sitä, että pienyrittäjien ja sairaanhoitajien yms. ei saisi harjoittaa toimiaan. On kysyttävä mikä edistää hyvinvointia, eikä syö tulevaisuutta edestämme. Tarvivatko Suomen sairaalat ja vanhukset Soklin kaivosta tai Talvivaaraa, niitä valtavia sähkölinjoja, jotka me rakennamme verorahoillamme, jotta yksityistetyt sähköyhtiöt saavat takoa voittoa myymällä sitä sähkö, jota tarvitsemme (tai siis ne kaivokset, eritoten ne tulevat kaivokset ja hienot projektit, joita hallitus tukee 100%) niin kipeästi -- niin kipeästi, että rakennamme uusia ydinvoimaloita kasvavaan energiatarpeeseen, mutta samalla poltamme miljardeja vatteja tyhjään valaisemalla melkein autioita katuja keskellä korpea yms. --  entäpä sijoituspankkeja? Kuka niitä tarvii? Kansako niistä hyötyy? Entäpä siittä että vesioikeudet myydään? Siittä, että metsänomistajalle ei jää niistä puukaupoista käteen kuitin lisäksi juuri mitään muuta, koska valtio on niin ahnaasti ajanut metsä- ja paperiteollisuuden etuja. Me alamme epäillä, että suurteollisuuden etu ei ole sama kuin kansan etu. Eihän meillä muka ole rahaa enää edes hoitaa vanhuksia tai syöttää kouluissa terveellistä ja laadukasta ruokaa siittä huolimatta että maailmalla Suomea tituleerataan Pohjois-Euroopan Kongoksi, koska täällä me levitämme korporaatioille punaisen maton ja nostamme perseemme pystyy alistumisen merkiksi.Tästähän voisi melkein päätellä, etteivät nuo suuryhtiöt oikeasti tuokkaan sitä hyvinvointia, koska meillähän oli se jo, mutta koska meidän oli ja on kilpailtava maiden kanssa, joissa ei ole sääteälyä, ympäristölupia tai ammattiyhdistyksiä, me emme voi tehdä mikä on oikein, vaan meidän on tehtävä rahaa, jotta hyvinvointimme pelastuisi. No, onko se hyvinvointi parantunut EU:n aikana, tämän kilpajuoksun ja talouskasvun aikana, vaikuttaako se siltä, että se olisi peklastumassa nyt kun jatkuva talouskasvu ei ollutkaan mahdollista rajallisessa maailmassa?

Tässä vielä esimerkillinen puhe herralta, joka ei pyllistä:

Tuesday 22 September 2015

Metsähallituksessa havitellaan valtavien vesialueiden siirtoa liiketaloudelle

Tässäpä tämmönen tiedote, kopioitu Rihmaston tiedotuslistalle saapuneesta viestistä: 

Metsähallituksessa havitellaan valtavien vesialueiden siirtoa liiketaloudelle
Tiedote. Julkaistu: 22.09.2015 klo 07:00
Suomen luonnonsuojeluliitto

Metsähallitusta koskevan lakiuudistuksen yhteydessä suunnitellaan Suomen luonnonsuojeluliiton saamien tietojen mukaan valtavaa kansallisen vesiomaisuuden siirtoa kansalaisten vapaasta käytöstä valtion liikelaitoskäyttöön. Kyse on yli 2 miljoonasta hehtaarista meri- ja järvialueita. Metsähallituslain uudistusta on valmisteltu poikkeuksellisen salassa.

"Kansallisvedet eivät ole kauppatavaraa. Ne tarkoitettu meille kaikille luontoelämyksien lähteeksi, virkistykseen, kalastukseen ja metsästykseen. Ajaessaan tätä siirtoa Metsähallituksen johto on ymmärtänyt tehtävänsä väärin", sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton johtava asiantuntija Ilpo Kuronen.

Suomessa yleisiä vesialueita ovat aluevedet ja suurten järvien selät. Näitä hallinnoi pääosin Metsähallituksen Luontopalvelut. Uudistuksen yhteydessä vedet on suunniteltu siirrettäväksi Luontopalveluilta Metsähallituksen kaupalliseen taseeseen.

"Metsähallitus on ottanut sitä koskevan asian valmistelussa itselleen sellaista poliittista valtaa, joka ei sille kuulu. Lait tulee valmistella asianomaisissa ministeriöissä ja valtioneuvossa. Metsähallituksen rooli ministeriöiden painostuksessa ja siten itseään koskevan lain valmistelussa on hyvän hallintotavan vastainen. Ei ole oikein, jos liikelaitos pyrkii tekemään itse itselleen lakia ohittaen normaalin lainvalmistelutavan", Kuronen huomauttaa.

Maa- ja metsätalousministeriön valmisteleman lakiesityksen esittelee maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen valtioneuvostossa ja eduskunnassa.

Lain valmistelu on tapahtunut myös täysin kansalaisten ulottumattomissa. Metsähallituksen sisällä hanke on tiettävästi julistettu salaiseksi.

"Vaadimme laajasti suomalaisia koskevan Metsähallituslain valmistelua avoimeksi siten, että lopullisia päätöksiä ei tehdä ennen kunnollista kansalaiskeskustelua", sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.



Taustatiedoksi:

Laki Metsähallituksesta on määrä tuoda eduskunnalle loka-marraskuussa 2015. Valtion talousarvioesitusluonnoksen mukaan sen on määrä astua voimaan 1.4.2016.

Yleisiä vesialueita ovat Suomen aluevedet merellä ja suurten järvien selät, siltä osin kuin ne ovat kylien rajojen ulkopuolella. Yleisillä vesialueilla voi olla myös vähäisiä saaria. Yleiset vesialueet omistaa valtio, paitsi Ahvenanmaalla, jossa ne omistaa maakunta.

Metsähallituksen hallinnassa on vesialueita on 3,4 milj. ha. Vesialueista 2,7 milj. ha on lähinnä merialueille sijoittuvia yleisiä vesialueita (2013).



Lisätietoja:

- Ilpo Kuronen, johtava asiantuntija, puh. 0400-153 133, etunimi.sukunimi@sll.fi

- Risto Sulkava, puheenjohtaja, puh. 050-560 2113, etunimi.sukunimi@sll.fi

- Metsähallituslain uudistuksesta SLL:n verkkosivuilla: sll.fi/metsahallituslaki

 ------
Matti Nieminen
Viestintäpäällikkö
Suomen luonnonsuojeluliitto
puh. 050-5642283, matti.nieminen@sll.fiwww.sll.fi

Friday 18 September 2015

Fall of meaning, eli merkityksen rappio.

Mitä on populismi? Wikipedia sanoo:

Populismi (lat. populus, kansa) tarkoittaa kansansuosioon useinkansankiihotuksellisin keinoin tähtäävää poliittista toimintaa.[1]Populismia on Peter Wilesin määritelmän mukaan jokainen uskonkappale tai liike, joka perustuu seuraavalle pääpremissille: "Hyve asuu yksinkertaisissa, tavallisissa ihmisissä, joita kansasta on valtaosa, ja heidän kollektiivisissa traditioissaan."[2]

Entpä mitä on entropia? Taas wikipediasta:

Entropia eli haje[2] on fysikaalinen suure, joka ilmaiseeepäjärjestyksen määrän systeemissä.[1][3] Entropian käsitettä käytetään termodynamiikassa ja tilastollisessa mekaniikassa.Informaatioteoriassa entropialla mitataan viestin sisältämän informaation määrää. Entropian käsitteen otti fysiikassa ensimmäisenä käyttöön Rudolf Clausius.[1]

Eli entropia on hajaannusta ja populismi uskoa kansan/kulttuurin yhtenäisyyteen. Luottamusta siihen, että kansaa ohjaa joko se sama näkymätön käsi, joka ohjaa taloutta korkeampaan hyvään, tai että kansa tietää. Näin määriteltynä populismihan voisi olla ääridemokraattisuutta, ja viime kädessä perustella suorempaa demokratiaa. On kuitenkin huolestuttavaa, jos edustuksellisessa demokratiassa valitut pitävät kansalta saatua mandaattia tekosyynä kritiikin yläpuolelle astumiselle ja oman arvostelukyvyn nostamiselle vallitsevaksi normiksi. Silloin on se ja sama mieltävätkö äänestäjät itsensä proletariaatiksi vai lapuan kaartiksi jos lopputuloksena on totalitaristinen diktatuuri, eli sanellun maailmankuvan sosiaalinen todellisuus, joka kuten mikä tahansa muukin uskonkappale, on ensisijainen jopa suhteessa fyysisesti havaittavaan maailmaan.

Nyt, pudottaakseni vielä yhden edellistä vittumaisemman sivistyssanan, päästään jo aatehistoriallisessa kehityksessäkin enemmän tätä päivää edustavaan diskurssiin eli keskusteluun: Postmoderni, ja wikipediasta:
Postmodernismi (myös jälki- tai myöhäismodernismi) on taiteen ja filosofiansuuntaus.[1][2] Postmodernismin syntymiseen vaikutti teollistuneen yhteiskunnan muuttuminen toisen maailmansodan jälkeen. Populaarikulttuurin merkitys kasvoi,viestimet muuttuivat ja kulttuuri kansainvälistyi. Puhutaan myös postmodernistaelämäntavasta, jossa kulutuksella ja viestintävälineillä on suuri merkitys ja ainekset eri suunnista sekoittuvat – kuten viihde ja korkeakulttuuri.[1] Postmodernin yhteiskunnan on katsottu koostuvan yhä moninaisemmista ja alati vaihtuvista osakulttuureista.[3]

Eli vallitsevassa individualismin ilmapiirissä, jossa jokainen on vapaa rakentamaan oman maailmankuvansa, myös maailmankuvallinen hajonta, eli entropia kasvaa. On puhuttu myös siitä miten eri tieteen alat ajautuvat väistämättömästi erityisaloiksi, joita ei voi yhdistää yhtenäiseksi narratiiviksi, eli kertomukseksi. Tämä hajonta siis ikään kuin pois sulkee luonteeltaan totalitaristisen M-teorian, kaiken teorian, tai miksi sitä halutaan kutsuakkaan, vaikka messiaan sanomaksi. Sillä jos jokainen on oma messiaansa, tai maailmankuvansa tulkitsija, kaikki tietävät vain oman osansa, eikä kukaan tiedä kaikkea. Tai itse asiassa, kaikki tietävät kaiken, mutta kenelläkään ei ole oikeutta sanella yhtä maailmankuvaa ylitse muiden. On äänestettävä.

Jos äänestämme henkilöitä, jotka sanovat mitä sanovat, ja tekevät mitä tekevät, eivätkä nämä kaksi välttämättä kohtaa, me emme itse asiassa tiedä mitä äänestämme. Me äänestämme sikaa säkissä. Esimerkkejähän meillä riittää, tarpeeksi, jotta voimme todeta, että julkinen keskustelu on lähinnä muodollinen näytelmä, josta huolimatta tehdään, mitä on mielivaltaisesti pienen piirin konsensuksella aiottu. Ja yhteiskunta on vain kähminnän jatke, joka tekee siitä, mitä ikinä sitten päätetäänkään tehdä, laillista eli oikein. Vastakkainasettelun aika ei ole vain ohi, se on kaikki kaikkia vastaan, mahtavaimmat eturyhmät ensin. Yhteiskunnan kriisiytyessä, yhä vaikeutuvia ympäristöllisiä olosuhteita unohtamatta, vaikutusvaltaa nähtävästi käytetään yhä räikeämmin pienten eturyhmien etujen ajamiseen, ja vallitsevaa ”luonnontilaa” siis luonnehtii yhteisen edun sijaan kaikkien sota kaikkia vastaan. Tietyssä mielessä taistelu vähenevistä resursseista voi olla juuri tätä.
Yhteistyö saattaisi pelastaa jotain, mutta se edellyttäisi laajaa konsensusta, eli yhteistä ymmärrystä siitä, mitä tehdään ja miten. Ilman konsensusta jokainen on yksin puolustamassa omaa näkemystään, jolle riittää perusteluksi, että se on mielipide. Ja mennään jopa niin pitkälle, että kommunikaatio viihteellistetään, jotta vältyttäisiin kiusalliselta kohtaamiselta, heitetään läppää, ja paetaan sen taakse, että tarkoitti jotain muuta kuin sanoi tai että se mitä sanoi, oli se kuinka loukkaavaa hyvänsä, ei tarkoittanut mitään. Kuten eivät vaalilupauksetkaan. Toinen tulkinta on että kyseessä on se paljon puhuttu postmoderniksi höpötykseksikkin parjattu kaksoispuhe, Orwellilainen doubletalk, sanotaan jotain, mutta tarkoitetaankin jotain muuta. Tai sanotaan jotain, joka kääntää vastakohdat toisikseen ja tosiksi yhtä aikaa, kuten Orwell aikanaan oivalsi:
War is Peace
Freedom is Slavery
Ignorance is Strength

eli
Sota on Rauhaa
Vapaus Orjuutta
Tietämättömyys Voimaa.
On siis tulkitsijan harteilla ymmärtää, että se mitä sanotaan, on oikein, ja perustelee sen mitä tehdään. Pitää tietää, mitä pitää jättää tietämättä ja ymmärtää miksi orjuutensa on vapautta. Ja taisteltava, koska sota lopettaa kaikki sodat tai että ”the essence of time is war” eli >ajan olemus/luonne on sota<. Jos avoimesta vihanpidosta jää kiinni, tekoa puolustellaan sillä, ettei me tarkotettu mitään. Toisaalta on argumentoitu myös, että kommunikaatio, eli vastavuoroinen keskustelu ei saisi sisältää vallankäyttöä, olisi puhuttava siten, että välttää sanelemista, olisi esitettävä selitysmalleja, ja annettava yhdenvertaisen itsestään tietoisen toimijan tehdä oma ratkaisunsa, olisi pitäydyttävä faktoissa, jotka voivat nykytiedon valossa olla vain havaintoon perustuvia tulkintoja, muu olisi huijausta. Olisi myös oltava itsestään tietoinen kertoja sisällä kokemassa eikä meta-tasolla, kaiken yläpuolella sanelemassa.
Joka kerta kun puhumme, viittaamme maailmaan, josta meillä on yhteistä kokemusta, kaikista mielivaltaisista symboleista ja merkityksettömistä sanoista huolimatta, mutta tarjoamme samalla myös omaa tulkintaamme, omaa esitystämme siitä mitä maailma on. Ja jos toivomme, että viestimme ymmärrettäisiin, että luomamme mielikuva tekisi tehtävänsä, olemme aktiivisesti propagoineet konsensusta, eli pyrkineet yhteisymmärrykseen, toisin sanoen, jos kommunikaatio ei ole propagandistista luonteeltaan, sanat eivät tarkoita mitään. Tai jos meidän kapinamme ei tuo meitä yhteen, vaan ajaa meidät erilleen, jopa keskinäinen kommunikaatiomme muuttuu merkityksettömäksi, koska menetämme yhteisen tekijyytemme, näin siis jos luovumme pyrkimyksestä yhteisymmärrykseen.
Miten me sitten olemme tulleetkaan havainneeksi tämän tilanteen, miten olemme päätyneet tähän hetkeen, jonka me tunnistamme nykyisyydeksi? Ja onko se meille kaikille ylipäänsä sama? Me näemme julkisivujen, julisteiden, neonvalojen ja näyttöjen luoman kuvan, pirstoutuneen, tuotteistetun ja viihteellistetyn esityksen ihmiskulttuurista, eli höpöttävän peilin, jossa keskenään ristiriitaiset, mutta toisistaan irtautuneet selitysmallit tupisevat kuplissaan jääden yhtä lailla hampaattomiksi. Me ehkä näemme myös että muodollinen julkisivu rakoilee, tarjottu narratiivi ei selitä säröjä kuvassa, mutta jatkamme businestä niin kuin ennenkin, koska emme ole samaa mieltä mistään uudistuksesta. Voitaisiin myös sanoa, ikään kuin varmistaaksemme, että doubletalk on ainoa oikea touus, että se spontaani järjestys, se käytännön vallattomuus/mielivaltaisuus jolla taloudelliset järjestelmämme ja sosiaalipoliittiset instituutiot ovat käytännössä muotoutuneet, on anarkiaa, spontaanisti järjestäytynyttä, siis siltä osin, miltä ne ovat paenneet määrittelevää valtaa jäsentyessään toiminnaksi. Paperijälki, esityksineen, päätöksineen, virkamieslausuntoineen ja mielipidekirjoituksineen on kaikessa kakofonisuudessaan loistava esimerkki pirstaloituneesta moniäänisestä narratiivista, jota postmoderniksi höpötykseksikin on kutsuttu. Perussuomalaisethan tarjosivat kulttuuriohjelmassaan valtion tuen poistamista postmodernilta höpötykseltä ja esittivät että tuetaan vain kansallista henkeä nostattavia kulttuurihankkeita.1 Populistit vastustavat maailmankuvallista hajontaa varsin johdonmukaisesti vastustaessaan postmodernia tekotaidetta, joka oirehtii kulttuurin viihteellistymistä ja merkityksen kaatumista.
Ongelmana on, että kansallinen henki ei enää oikein selitä globaalia nykymaailmaa. Näemme että maailmalla valtioiden ja valtioliittojen politiikkaa sanelevat monikansalliset korporaatiot eivät edes vaivaudu selittämään suuresta luomisvapaudesta kumpuavaa mielivaltaansa. Valtiot, ilman johdonmukaista linjaa, ovat kuin pelinappuloita massiivisten pääomakonglomeraattien kahmiessa markkinoita ja resursseja itselleen. Businessmiehet valtion johdossa ajattelevat kuin valtio olisi heidän ositettavakseen annettu yhtiö, jonka silvottujen osien poistomyynnillä maksetaan osinkoja valtion velkojille ja suurosakkaille, joiden etuja lobbaajat niin tehokkaasti ajavat. Poliitikkojen rooliksi tässä näytelmässä jää höpöttää postmodernia tekotaidetta samalla kun tarvittavat muutokset toteutetaan käydystä keskustelusta huolimatta. Meidän valitsemiemme edustajien sanat ovat irrallaan maailmasta, jota koemme, joka alati muuttuu hakien muotoaan kootuista selityksistä huolimatta, niiden suojissa, ja niitä tarkoitushakuisesti tulkiten, mutta joka jäsentyy käytännön toiminnaksi loppuviimein ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Rinnakkaisvallalle otollista luontoa on sitä enemmän, mitä aktiivisemmin valtio ajaa laitoksia ja palveluitaan alas. Käytäntö vapautuu narratiivista, merkitys on kadonnut. Jäljellä on vain maailma ilmiönä.
Se miten elät, mitä systeemiä toteutat, on käytännön vastalauseesi, ja jos symbolit ympärillä ovat merkityksestä tyhjiä, sinun on määriteltävä ne edes itsellesi luodaksesi oman karttasi. Joku voisi sanoa, että jokaisella on tekijänoikeudet omasta maailmankuvastaan. Minä miellän siis maailmankuvan kartaksi, joka on selitysvoimaisimmillaan silloin kuin symbolit korreloivat maaston kanssa, merkit kartalla viittaavat johonkin, joka on tunnistettavissa kokemusympäristössä. Ja jos hyväksyn avoimen vuorovaikutussuhteen, voidaan sanoa, että tämä lukijan ja kirjoittajan välinen kommunikaatio tässä on ote avoimen lähdekoodin maailmankuvasta. Sen mitä tämä kommunikaatio selittää, minkä konsensuksen se saavuttaa, vastareaktioineen, on sen vaikutusvallan mitta. On 18.9. eli lakkopäivä. Etelästä tuulee ja eilen nostettu anarkian lippu liehuu pihalla entisessä antenninjalassa sateen piiskattavana. Tiedettävästi kaksi ihmistä on vaikuttunut symbolista, jonka merkitystä heille voin vain arvailla. Isä sanoi sitä rosvolipuksi.




https://fi.wikipedia.org/wiki/Entropia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Postmodernismi


Tuesday 15 September 2015

Muistutus

Muistutuksena miksi sitä lakkoa nyt puuhataan. Ja ne joiden mielestä lakkoilu on laiskottelua tai jotain muuta höpötystä, katsokoon miten briteissä kävi kun uusliberalistin malliesimerkki rautoruva Tatcher tuhosi satojen tuhansien elämän, ei siksi, koska hiiliteollisuus oli ja on vanhentunut energiateollisuuden haara, vaan koska vahvat AY liikkeet olivat Tatcherin sanelupolitiikan tiellä. Saadakseen työntekijäjärjestöt kyykkyyn Tatcher ajoi brittein saarten hiilikaivokset kiinni ja tuotatti teollisuuden edelleen tarvitseman hiilen Australiasta, joka muuten vieläkin on maailman suurin hiilentuottaja jos en ihan väärin muista, Ja malliesimerkkinä järjesti Falkandin sodan ampumalla (omalla henkilökohtaisella käskyllään) torpedolla perääntyvää alusta. Tuo sota varmisti hänen poliittisen voittonsa ja toimi sumuverhona ja tekosyynä jos minkälaiselle suhmuroinnille. Tatcherin saavutuksien kerrannaisvaikutukset näkyvät ja tuntuvat edelleen, samalla kun tässä istuvat heput (soinista selvää ottamatta, sehän voi olla eri mieltä taas huomenna) ajavat samaa linjaa ja varmaan pitävät sankarina. Ehkä he kuvittelevat, että tässä nyt luodaan 80-luvun nousukautta uusiksi näillä samoilla vanhoilla konsteilla. Noh, aika näyttää miten käy.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015053119785024_uu.shtml

Saturday 5 September 2015

Totalitarismi vai vapaus?

Joo Isis on aika ikävää sakkia. Kyllä mie saattasin lähteä ainaki alta pois ja karkuun. Sivistysvaltioissa sentään on ollut tapana saada suoja moiselta mielivaltaiselta vainolta. Se on vain mielenkiintoista miten persujen ja patrioottien piiristä nousee vastareaktiona ihan yhtä keskiaikasta paatosta. Ja sitte pitäs suosia kristittyjä maahanmuuttajia vaikka raamatussa on ihan samaa totalitaristista retoriikkaa ku mitä Isis soveltaa. Minusta tässä on kyse siittä, että ihmisyytemme säilyttämiseksi, meidän on oltava solidaarisia niille, jotka pakenevat sortoa, ja jyrkästi torjua kaikki sorto. Jos hyväksymme orjuuden raamatun nimissä (raamatun mielestä on ookoo pitää orjia), me ei voida sitä kieltää koraanin lukijoiltakaan. Tässä orjuus nyt esimerkkinä, mutta näillä heprealaisilla totalitaristisilla yhden jumalan uskonnoilla on kyllä monia muitakin tapoja sortaa "vääräuskoisia".
Ja mikä sitten on sitä suomalaista kulttuuria, jota pitää puolustaa? Minä tiedän että suomestakin löytyy paljon tahoja, jotka pitävät minun elintapaani julkeana ja syntisenä, ja jos heillä olisi valta siihen, he varmaan myös puuttuisivat elämääni. Minusta taas se menee niin, että jokainen on vapaa järjestämään oman elämänsä miten tahtoo ja toteuttamaan siten mieleistään kulttuuria. Vaihtoehdot ovat siis joko vapauteen perustuva järjestelmä tai autoritäärinen järjestelmä. Persuihin en luota, mm. siksi koska niiden retoriikassa korostetaan tiettyä suomalaisuutta ainoana oikeana suomalaisuutena. Ja se kulttuuriohjelma. Hyi vittu.Ja käsityksiä on monia. Pitäväthän jotkut saamelaisetkin lestadiolaisuutta oikeana saamelaisuutena. Ja monet eri muslimikuppikunnat tappavat toisiaan kuten protestantit ja katoliset aikoinaan. Tätäkö me halutaan oikeasti tulevaisuudenkin olevan? Ja se leviää kuin rutto euroopassakin: esim. Unkari, Ukraina ja Kreikka nyt jo parrasvaloista väistyneine kultaisine aamuineen. Se on sitä fasismia, imperialismia ja totalitarismia.


Ja jos tässä kohtaa tulee mieleen, etteihän se vapauskaan voi olla totaalista, eli ei sitä voi kukaan tehdä mitä sattuu. Siihen pätee se sama vapaudesta johdettu sääntö, eli ne yksilön vapaudet loppuvat siihen missä muiden vapaudet alkavat; jos me ollaan kaikki samassa pelastusveneessä, ja yks alkaa tekeen reikää veneeseen, niin kyllä se on silloin muiden vapaudesta pois jos kaikki hukkuu. Sama pätee ympäristöön ja ilmastoon. Voisikin aivan hyvin sanoa, kuten moni onkin jo sanonut, että vapaus alkaa vastuun myöntämisestä, siitä että ymmärtää kaikilla teoilla olevan seurauksensa, että ymmärtää että maailma on rajallinen ja tässä maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yksikään systeemi ei ole loppuviimein suljettu.

 Pitää antaa toisille vapaus elää, ja jos sie patoat joen tai saastutat ilmakehää niin että köyhyyttä kuolemaa ja kurjuutta on seurauksena, niin siehän oot rikollinen. Ja turvallinen ydinvoimala on turvallinen tasan niin kauan kuin se ytimessä tapahtuva reaktio pysyy säteilysuojien sisään rajoitettuna. Jos se sieltä karkaa, se vaikuttaa kaikkeen. Ydinvoiman voi hyvin sanoa olevan jo vanhentuneen klassisen fysiikan maailmankuvan tuote, sillä klassisessa fysiikassa systeemit tupattiin ajattelemaan suljetuiksi ikään kuin ne tapahtuisivat tyhjiössä. Jo Albert Camus, jonka ajatuksista tämän vapauden kaavan voi myös helposti johtaa ("I rebel -- therefore we exist.") pani merkille kvanttimekaniikan ja avoimista systeemeistä koostuvan maailmankuvan merkityksen suhteessa klassisen fysiikan suljettuihin systeemeihin, olihan avoimen vuorovaikutuksen mallia sovellettu kulttuuriatnropoliassa menestyksekkäästi jo pitkään fyssikoiden vielä tarpoessa totalitarisminsa kanssa. Jopa Einstein oli pitkään sitä mieltä, että "Jumala ei heitä noppaa", vaikka myönsikin myöhemmin sen olleen suurimpia virheitään. Einstein oli mukana liikkeessä, jonka tarkoituksena oli nimenomaan todistaa, että summa yli ulottuvuuksia ja satunnaisia tekijöitä ei fysiikan kaavoissa saanut olla. Heidän koulukuntansa sai osuvan nimen: cybernetics eli kybernetiikka johdettuna kreikan sanasta kybernos=hallita. Vapauden maailmalla on ollut monta estettä edessään, eikä se vielä ole täysin edes syntynyt.

Camus oli mukana kirjoittamassa Yhdistyneiden Kansakuntien yleistä ihmisoikeusjulistusta, ja samat ylevät vapauden ajatukset kaikuvat USA:n perustuslaissa, mutta silti, Camus:n teos Kapinallinen on kuvaus siitä miten kapina, joka nousee epäoikeudenmukaisuutta vastaan, kääntyy vastakohdakseen, eli muuttuu sorroksi, jos kapinalliset nostavat omat oppinsa laeiksi samalla mielivallalla, jolla sortokoneistot syntyvät. Camus huomauttaa, että vapautta ei voi puolustaa muuten kuin vastustamalla sortoa, eli sortamalla vapautta ei voi toteuttaa. Näin ollen suvakkimädättäjäkään ei voi suvaita suvaitsemattomuutta, sillä suvaitsemattomuus on kulttuuritotalitarismia ja sortoa. 

Minua hämmentää kuinka yksinkertanen tämä kaava on siihen nähden kuinka vastentahtoisesti asiaan suhtaudutaan kun sen näin esittää. Moni vastaa, että "periaatteessa kyllä, mutta kun ne muut ei toteuta tätä niin ei mekään voida..." Live and let live, antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta niin se ei voi mennä, että tässä on nyt tämä yks kukka ja se on paras, ja se on sitte monokulttuuria tästä eteenpäin nyt ja aina. Ei se todellakaan mene niin. Eikä sitä voi istuttaa kuusta siihen, mistä just kaatu kuusi. Se on se metabiosis semmonen, että siinä paikassa missä sinä olet elänyt, elää seuraavana jotain muuta sen mukaan mihin kuntoon se paikka jää. Ihmispaskassa ei kasva ihminen, vaan jotain muuta täytyy olla siinä välissä. Jos siinä ei elä ku skorpiooni, joka seki kiiluu pimeässä säteilypitopisuutensa ansiosta, niin edellinen populaatio on kyllä tehny jotain mikä on väärin ihan perustavalla tavalla. Varsinkin jos sillä populaatiolla oli mahdollisuus elää toisin. Ihmiset ainaki tuntuu tekevän kaikkensa, ettei täällä ainakaan ihmiset enää juhli, ei siinä kaasukehässä, minkä me jätämme jälkeemme, ei niissä vesistöissä, missä meiän paskat huilaa. Mikä lie mikrobikanta sitte pokkaa ja kiittää, ja mussuttaa mielissään kaikkea sitä kuolemaa mitä ihminen kylvi. Loppukaneetiksi mielikuva Tzernobylin pudonneista lehdistä, jotka ei edes maadu, koska ei ole mikrobeja.

Albert Camus: engl. The Rebel, (alkup. Le Homme Revoltee) suom. Kapinallinen (Suomennettu versio ei itse asiassa kata edes koko teosta, vaan on itse asiassa varsin valikoiva suomennos.)
http://cnqzu.com/library/Existentialism/Camus%20-%20The%20Rebel.pdf

Monday 10 August 2015

The USSR 2.0 or `the essence of time is war´

This post is my reaction to the Vice News Documentary about the Texan fighting fascism on the side of the DPR in Ukraine: https://www.youtube.com/watch?v=5cA9cGUGr00 
First encounter with this guy was a surreal experience. I thought the clip was a hideous perversion of reality. But because lately I have been thinking along the lines of actual function -- what we physically do, what kind of system we have -- thinking that our narrations, which are very disjointed, serve only as a kind of explanation to our actions, and that the only criteria for our narrations, stories, is the explanatory power they hold. And even a flawed story can motivate and create coherency, it can spark action, and however misinformed the action itself may be and intuitive the understanding of it, the action, when conjoined with the happening all around, it can form coherent force and function. Now if we look at the bigger picture this Texan communist fighting Kiev led Ukrainian forces on the side of the Donbass pro-Russian separatists and claims to be fighting fascists, who are the same everywhere, you have to accept that there is coherent function, that is, if you see a project based on fascist ideas in the world. Indeed, the world is made of ideas and projects. Do you know which side are you on, or is the side you are on actually the project you want to work for?
Here is an excerpt from the linked documentary, it is a transcript of a view given by an unnamed separatist:
"The people who join us: we have --spaniards, Italians, Texas is an American -- are those who see the high level of misfortune in their own countries. They are not comfortable when they see what's going on there and how the people are being put down. They understand but can't always explain it, that this war is going on in their countries too. We think that what is going on now is a transformation of the global order. We think there is a clash between two projects. The project we are fight against we call the Black project. This project is based on fascist ideas. It is well known that in the US, France and Germany public education is being dumped down on purpose. They are being turned into slime. Into people who are unable to understand their situation. Who are unable to put up resistance to what is being done to them. There are people who don't want to be turned into slime. There is one country who is putting up such a resistance, and that is Russia. Our final goal is the re-establishment of the soviet union, a new improved version we call the USSR 2.0."

I dislike authoritarianism, I want freedom, I am an anarchist in the sense that the only limit to my freedom is the freedom of others. Liberation, to me can be only an anti-authoritative project. The right wing left wing debate here in Finland, like the immigration debate, boils down to a question of authority; Who gets to be the author of the project we as a nation realize. This Texan didn't want to be a lone crazy guy fighting fascism in America, so he went to where he is not alone, and where he is appreciated. Even his country sound singing fuck you Obama and right sector are fags in russian seems in place.

Apparently another American fighter, who died fighting on the side of the Ukrainian government, was in his own mind fighting the same oligarchs this here Texan is fighting. Fighting the dark forces. I'd say any project built on fascist ideas is indeed a very Black project, because fascism is authoritarianism in a crude form. Now if Putin's regime is also very authoritative, we can see the problem: there is actually only one project, an imperialist one, and choosing a side in this zero sum game is choosing between two projects equal in function and different only in name as if the only option was to fight and the answer is war. This really attests to the point made by the Texan in his country song:
"The essence of time is war"
But there are other projects out there. I have one here in the middle of nowhere, where there is relative freedom. There were some Jehova's witnesses at my door the other day. I told them to fuck off. I don't have to talk to those authoritarian loons. I have my project, and my explanation, if their explanation is the only truth, we really don't have much to talk about. We are on different sides and their project is opposing to mine. We are enemies. But as long as they pose no threat to my freedom, as long as they don't have authority over me, I don't need authority over them. As long as they don't pollute the earth I live on and piss in my well, and let me have my system, we are not at odds.

And I do have bigger enemies. The Texan said many times, America has a fascist government. I think so too, and so does Finland. And Finnish government, for what little they have any coherency in their actions, has a very Black project, but they also call it Liberation. Neo-liberation, but what it means is giving ultimate authority to money. Whatever narration they use, it seems like bullshit compared to their actions. Saying that what you do is motivated by the furthering of general well being does not mean anything if it is in plain sight that what is done only widens the gap of the rich and poor and creates social instability.

The Texan wanted to liberate Europe and head west after that, return to America riding on an armored vehicle. I plan to live free right here even if it means fighting alone in the middle of nowhere. But I trust with a population density of 0,6 per square kilometer and an arctic climate, I get to be relatively free for as long as the earth is alive and the water in my well is drinkable. 



https://www.youtube.com/watch?v=5cA9cGUGr00

Friday 13 February 2015

Human race

It is a human race
carrying out an animal pattern
scorching semantic lines
to fulfill this purpose
trial and error

with entropy in the end
clearly without heart and logic

we define what's human;
friends in need

facing the absurd
the last words spoken
at the disclosure
of the attempt
on becoming human:

thank you for all the money

Thursday 5 February 2015

Doubt


The constant rain pouring
doubt like acid

Like a spear
(for the misfits and the core nucleus alike)
to topple any tyrant with

to dream a way through
and eat the concrete
of the throne of streets

and hide on the outside
where there still are
untrodden fields

and the trees grow
there, under the pouring doubt
concrete

Then and again
shrouded in static grey
cocooned and contorting
in petrified skin

that cannot but crack
and torrents of blood flow
in those ravines
that tear the land
a new face
every day.












Wednesday 21 January 2015

Reality as a Cultural Context

In this day and age it is rare, marginal and anomalous to find any traces of reality. And to think that we are there, here in the world, but still far removed from as it is, and we are, within our individual cultural contexts, in no position to decipher what, if anything, is real, let alone a trace.
    For myself, be it that my experience is peripheral, I have discovered that even if we habit the same places, we have found there through different routes, with different navigation systems and with maps we can scarcely recognize as referring to the same world. Thus we are not here, for here is different for each of us.
    Maybe this peripheral discovery has brought me to the margins of the real state in that I have an idea of the cultural entropy that divides our position into fragmentary dimensions. But as I came to realize this fragmentation of reality, I also had to admit that, like mine, any experience had to be isolated to specific and equally isolated contexts which can in no way be called collective, and that thus there is no reason to assume that any experience is more real than any other. Maybe it is only my perception that is thus fragmented, and it is only me that have lost my bearing, and this is the reason why the world, the people and their actions seem so disjointed to me.
    Yet I do have a memory, an experience, of a home where we knew our position, our place close to each other. Be that as it may, for me reality is a distant place, but whole as such, and if my memory serves me right, I can call it home, And if I find it, I know where we all are. And I know because, by definition, whatever reality is, we share it collectively, and by finding it, I would find you, the world and my family.